KESKI-LAPIN HIRVIKOIRAYHDISTYS ry
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2004
YLEISTÄ
Kulunut vuosi oli yhdistyksen 13. Toimintavuosi.
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 9.3.2004 Valajaskosken Metsästys- ja Kalastusseuran toimitalolla.
Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut edellisestä vuodesta. Jäsenmäärä oli vuodenvaihteessa 100.
Yhdistyksen talous on hyvällä mallilla. Saaduilla jäsen- ja osallistumismaksuilla, sekä arpajaistuloilla on pystytty hyvin kattamaan menot.
Yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Pentti Ylitalo ja varapuheenjohtajana Matti Ylijääskö.
Johtokunnan muina jäseninä Alpi Olli, Erkki Wall, Kauko Heiskanen, Jarmo Huovinen ja Unto Nätynki. Sihteerinä on toiminut Ritva Tuisku ja rahastonhoitajana Kauko Heiskanen.
Johtokunta on kokoontunut vuonna 2004 neljä kertaa.
Jukka Heikkilä on perustanut yhdistykselle uudet internet-sivut (www.klhy.net).
Toiminta painottui edellisten vuosien tapaan koepuolelle.
24.4.2004 järjestettiin koiranäyttely yhteistyössä Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot ry:n kanssa.
Lisäksi järjestettiin kaksi tilaisuutta (Valajaisella ja Nivankylässä), joissa harjoiteltiin koirien kehäkäyttäytymistä.
Jäsenet ovat käyttäneet koiriaan ahkerasti kokeissa ja näyttelyissä. Yhdistyksen jäsenten koirista yksi on saanut muotovalion ja 7 kpl käyttövalion arvonimen.
Yhdistys järjesti arpajaiset yhdessä Lapin Karhukoirayhdistyksen kanssa Garmin-haukkujen tukemiseksi.
KOETOIMINTA
Koetoimikunta vuonna 2004: Pj. Alpi Olli jäsenet Matti Ylijääskö, Jari Hynynen, Juhani Ojala, Esko Kariniemi, Jarmo Huovinen ja Erkki Wall.
Toimikunta kokoontui kaksi kertaa.
Yhdistys j%2